maanantai 30. tammikuuta 2012

Vapaapäivät

Minulla on ollut pitkästä aikaa kaksi peräkkäistä vapaapäivää, ihanaa! Ajattelin heti, että lähden Emmin kanssa käymään jossakin pitkällä lenkillä, jossa Emmi saisi juosta vapaana. Pyysin Jennan ja Naavankin mukaan. Keksimme sitten, että lähdetään käymään vanhempieni mökillä ja käydään siellä kävelemässä sitten. Ajeltiin mökille ja koirat meni ihan sekaisin (varsinkin Emmi, kun se tiesi mihin se oli päässyt) eikä niitä meinannut saada kävelylle mukaan ollenkaan, kun ne meni pitkin mökin lumikinoksia!


Naavan häntä :D
"PAKOON!"



Ollaan Jennan kanssa varmaan huonoimmat lenkkeilijät ikinä! :D Tarkoituksenamme oli käydä oikeasti pidemmälläkin lenkillä, mutta loppujen lopuksi käveltiin vain mökkitien päästä päähän (ei tämä tie ole läheskään kilometrinkään pituinen!). :D Meitä paleli ihan hulluna, vaikka ulkona ei ollut kuin jotain -16*C pakkasta, mutta se kylmyys meni niin luihin ja ytimiin!

Naava vaanii Emmiä.
"Hahaa, sainpas sinut!"


"Wait for us!"
Lenkin ja lumikinoksissa möyrimisen jälkeen!
Kun tulimme takaisin kävelyltämme, menimme Jennan kanssa mökkiin lämmittelemään ja koirat telmusivat pihalla. Olisimmekohan olleet noin tunnin mökkireissulla, kunnes lähdimme takaisin kotiin. Koirat olivat ihan rättipoikki autossa, jopa Naava nukkui takapenkillä!

Kotona Emmi sitten nukkui pari tuntia, kunnes Iina tuli meille yökylään! Emmi piristyi silmän räpäyksessä Iinan nähdessään, eikä tainnutkaan rauhoittua kuin vasta puolilta öin.

Tänään aamulla kello 9 heräsin sitten siihen, kun Emmi tuli kisuamaan Iinan kanssa, joka siis nukkui vieressäni. Pienen aamupainin jälkeen koiratkin laittoivat vielä nukkumaan ja parin tunnin päästä herättiin taas siihen painimiseen ja sitten noustiinkin ylös.

Iltapäivällä äitini tuli hakemaan Iinaa ja Emmi olisi niin kovasti halunnut lähteä heidän mukaan!

Tänään Emmi on suurimmaksi osaksi vain nukkunut. Nyt iltasella harjasin ja siistin Emmin turkkia. Pariin viikkoon turkkia ei oltu taaskaan harjattu ja korvien taakse oli tullut takku. Korvien taustat ovat ainoa paikka, missä Emmilä on pehmeää karvaa ja sinne on nyt alkanut tulla takkuja. Muualle ei ole tullut vielä yhtään takkuja johtuen varmaankin turkin "karkeudesta".

Eilen muuten laskeskelin Emmin hampaita, kasvattajan pyynnöstä/vinkistä. Hammaskarttana toimi tämä netistä löydetty kuva:



Selvisi, että Emmiltä puuttuvat P1:set ylhäältä. Ne ovat ne yleisimmät pois jäävät hampaat. Takahampaita en oikein kunnolla nähnyt, mutta tällä hetkellä alhaalta puuttuvat mahdollisesti M3. Näistä en kyllä todellakaan ole täysin varma, saattavat ne siellä ollakin. :D

Nämä molaari-hampaat ovat kyllä niitä hampaita, jotka puhkeavat viimeisimpänä, joten saattavathan nämä M3 sinne vielä tupsahtaakin, toivotaan ainakin. :)


Ja sitten viimeisimpään asiaan. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että voisin vaihtaa Emmin ruokaa. Tähän asti se on siis syönyt Royal Canin Mini Junior -penturuokaa. Se on todella kallista ruokaa, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityisen laadukasta. Tai siis on laadukasta, mutta ylihinnoiteltua. Jenna sitten mainitsi minulle eräs päivä ANF-ruoasta johon Naava on siirtynyt. Kerran Jennan luona Emmi sai hieman syödäkin tätä ANF ruokaa ja hyvin upposi. Olen sitten tästä ruoasta netistä lukenut ja hyvältä vaikuttaa ja hyviä "arvosteluja" se on saanut myös keskustelupalstoilla. Tänään lähdin sitten ostamaan Emmille ANFia. Olisin ostanut Emmille vielä penturuokaa, mutta sitä ei valitettavasti enää ollut ja menee luultavasti joku kuukausi ennenkuin sitä tulee, joten ostin sitten sille aikuisten ruokaa. Tälläinen pussi sieltä tarttui mukaan:

Chicken Meal & Rice Formula ADULT
Ostin 7,5kg pussin, joka maksoi 26€ (Royal Canin penturuoka 8kg pussi 49€). Hyvin on nyt ainakin namupaloina toiminut tämän päivän. Jos tämä ruoka ei kuitenkaan sovi Emmille, niin sitten Naava saa loput ruoat. :D


Syötän tätä ruokaa nyt ainakin 1-vuotiaaksi asti (siis jos sopii Emmille) ja sitten saatetaan vaihtaa Jahti&Vahtiin, josta olen myös lukenut paljon hyvää!

Mut nyt pitää herättää tuo koira kauneusunilta ja lähteä käyttämään sitä ulkona ennenkuin minä lähden nukkumaan!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Hanskaleikkejä ja -23 astetta pakkasta

Kuten otsikosta voi jo päätellä niin tänään on ollut pikkuisen kylmä täällä Torniossa! Aamulla oli vielä alle -15 astetta, kun lähdin töihin ennen seitsemää, iltapäivällä töistä päästessäni pakkasta on ollut luultavasti jotain -15 tai -16 astetta ja sitten se oli parin tunnin päästä jo -23! Hrr!!

Töiden jälkeen tulin tietysti kotiin, laitoin Emmin samantien hihnaan, pakkasin kameran mukaan ja lähdin Emmin kanssa läheiselle uimarannalle leikkimään hanskalla ja tietty ottamaan pitkästä aikaa kuvia! Emmi oli ihan tajuttoman innoissaan hanskaleikeistä ja sai piikakin hieman kuntoilla, kun heittelin hanskaa umpihankeen. Kyllä Emmistä huomasikin, että jonkin aikaa heiteltyämme, se ei jaksanut enää niin täysillä, kuin alussa. Tässä saatte nyt katella kuvia siltä leikkireissulta. :)




"MOI!"

"mitäs tuolla?"

"Hei taas! :)"




Rakennekuva. Emmi niin nätisti seisoi paikoillaan pelkän käskyn voimalla ja minä sain kuvailla sitä niin paljon kuin halusin! :) Tämä kuva hieman vääristää turkin väriä.



Leikimme rannalla vähän alle puoli tuntia kunnes äitini tuli hakemaan meidät ja lähdimme vanhempieni luo. Veljeni tuli tänään Tyrnävältä kylään eikä hän ollut koskaan nähnyt Emmiä, joten täytyihän sitä velipojalle lähteä kakaraa näyttämään! Hyvä, että Emmi edes huomasi veljeäni, koska se oli niin innoissaan Iinasta. Iinakin on nyt taas paljon pirteämpi ja leikkisämpi, koska se on käynyt trimmaajalla. (Iina on aina paljon ketterämpi ja pirteämpi trimmauksen jälkeen). Iinan turkki on kyllä edelleen hirveän näköinen, koska turkissa on vieläkin takkuja ja kun takut nyt alkavat selvitä, niin turkissa sojottaa eripituisia karvoja siellä täällä. :D Ja tuosta Iinan isosta mahasta ei tarvitse sanoa sitten mitään... :D





Vanhempani ovat ostaneet pienen maatilan nimeltä Koivumäki paikkakunnalta nimeltä Karunki. Huomenna ja ylihuomenna heillä olisi tarkoitus muuttaa tavaroita uudelle talolle. Taloa kyllä tullaan remontoimaan koko kevät ja vielä kesälläkin, joten vanhempani menevät mökille asumaan siksi aikaa. Kävimme tänään illalla katsomassa Koivumäkeä. Siitä tulee kyllä tosi ihana paikka, kun remontti on saatu valmiiksi ja sinne ollaan asetuttu aloilleen!

uusi kotikoti :)

Koivumäki-reissun jälkeen tulimme Emmin kanssa kotiin ja toinen on ihan väsynyt. Ei se raukka pysynyt edes autossa enää pystyssä, kun väsytti niin paljon. :D Nyt se on nukkunut jo monta tuntia! Itsekin voisin lähteä nukkumaan, ei oikein tahdo viime yön 3½ tunnin yöunet riittää kovin pitkään valvomiseen!

Kuullaan taas. :)

torstai 19. tammikuuta 2012

uusi kaveri!

Käytiin Emmin kanssa keskiviikkona kaverini Sofian luona Kemissä kyläilemässä. Sofialla on noin 3-4kk ikäinen mittelspitz nimeltään Taavi.

Itse näin Taavin jouluaattona pikaisesti, mutta nyt näin sen ihan kunnolla ja voi kun se oli ihana pikku karvapallero, joka ei pysynyt sekuntiakaan paikallaan!

toinen on niin syötävän söpö!
Emmi näki Taavin myös ensimmäistä kertaa kunnolla. Sekin "näki" sen kyllä jouluaattona, tosin Emmi ei Taavia huomannut Sofian sylistä.

Koirat tuli heti tosi hyvin toimeen! Taavi hyppi vain Emmin kuonolle ja yritti leikkiä ja innostaa Emmiäkin leikkimään. Emmi oli ehkä aluksi hieman ihmeissään, että mikä tuo pomppiva karvapallo on, mutta pienen tutustumisen jälkeen alkoi painit!




 Taavi oli niin pieni, että Emmi näytti oikealta jättiläiseltä! Tai no, ainakin melkein..

Muutaman kerran Emmi sanoi Taaville vähän kovemmin, kun Emmi ei olisi enää millään jaksanut sitä kuonolle hyppimistä ja leikkimistä. Mutta pienen rauhoittumisen jälkeen Emmikin taas haki painikaveria!



Yllätyin siitä, miten Emmi osasi leikkiä Taavin kanssa niin rauhallisesti. Se meni maahan makaamaan ja antoi Taavin pomppia päällään ja se leikkiminen oli sellaista painimista. Ei menty yhtään rallia tai lyöty tassuilla kuonoon! Ehkäpä tuolla mun neidillä alkaa olemaan älliä jo sen verran, että tajus Taavin olevan vielä pikkuinen. :)



Kylästelyreissun jälkeen Emmi nukkui oikeastaan koko illan ja yönki se nukkui tosi rauhallisesti!

Tänään ei ollakaan sitten tehty mitään ihmeellistä. Itse olen ollut töissä päivän ja Emmi on ollut helluni kanssa kotosalla. Kovasti ovat kuulema leikkineet ja silti Emmi kantaa pehmolelua ja palloa ympäri kämppää!

Mutta nyt Emmi on saanut yövieraan! Nimittäin Iina tuli meille yökylään. :) Emmi meni aivan sekaisin, kun se näki, että Iina tuli meille. Iina tosin ei ollut yhtä innoissaan! Emmi olisi niin hirveästi halunnut leikkiä Iinan kanssa, mutta Iina se vain makoili minun vieressäni, eikä huomioinut Emmiä mitenkään. Niinpä Emppu antoi periksi ja nyt molemmat koirat nukkuu. Itsekin voisin lähteä nukkumaan ja ottaa koirat sekä hellun viekkuun. Tulee tosin aika ahdasta tuossa 120cm leveässä sängyssä :D

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Voi pientä!

Heräsin tänä aamuna kello 05.00. Emmin kanssa tallusteltiin makuuhuoneesta ulos ja aloin vaihtamaan ulkovaatteita päälle, että lähdetään Emmin kanssa käymään aamupisulla. Katsoin Emmiä ja se näytti jotenkin kummalliselta. Taisin sille ihan ääneen sanoa, että oletpa sinä väsyneen näköinen!

Kävimme ulkona pikaisesti ja menimme takaisin sisälle. Emmi näytti jotenkin liian omituiselta. Aloin tutkia sen silmiä, kuonoa ja kasvoja tarkemmin ja silloin tajusin, että apua, tämä koirahan on ihan turvoksissa!

Emmin silmän ympärykset punoittivat ja olivat turvonneet, myös kuono oli turvonnut. Kirsun yläpuolella oli turvonneita "pahkuroita". Kirsun alapuolella oleva iho punoitti myös!


Aloin siinä sitten miettimään, että mihin Emmi voi reagoida tällä tavalla?! Mielestäni tämä oli ja on selvä allergiaoire. Tietysti heti mietin, että mitä Emmi on syönyt. Ainoa, minkä keksin tälle turpoamiselle syyksi oli se, että ostin eilen Emmille uuden dentastixs pussin ja annoin sille yhden dentastixsin! Emmi on kyllä aiemminkin syönyt näitä kyseisiä luita, mutta tämä oli ihan uusi pussi ja on mahdollista, että siinä erässä olisi jokin valmistusvirhe. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun koiran ruoissa on valmistusvirheitä ja niistä kärsitään!

Toinen vaihtoehto mielestäni tälle turpoamiselle on se, että Emmi olisi mahdollisesti ulkona syönyt jotakin sille sopimatonta. Kävimme nimittäin eilen keskustassa kävelemässä ja Emmi on lenkeillä aina sellainen, että se juoksee suu auki lumikinoksiin ja syö sitä lunta. Ja kaikkea, joka erottuu lumesta, pitää käydä maistamassa!

No, minulla alkoi aamulla kello 07.00 työt, joten jouduin jättämään Emmin kotiin. Onneksi poikaystäväni oli tullut edellisenä päivänä minun luokseni, eikä hänellä ollut tänään mitään erikoista tekemistä, joten Emmin ei tarvinut olla yksin. Ja itse ei tarvinut olla ihan hirveässä paniikissa töissä, että onko koko koira enää hengissä, kun pääsen takaisin kotiin.

Tämä turvotus oli vielä pientä, mitä se oli tästä parin tunnin kuluttua!

Poikaystäväni kanssa sitten tekstailtiin Emmin voinnista. Pian alkoikin tulla viestejä tähän tyyliin: "Emmiä masentaa :(" "Emmillä kutittaa vissiin aika paljon silmiä ja tuota kuonoa ko se on koko ajan raapimassa :/". Näiden viestin jälkeen soitin eläinlääkärille ja sieltä pyydettiin käymään. Myös sieltä sanottiin, että kuulostaa kyllä allergiaoireilta!

Sanoin työkaverilleni, että joudun lähtemään eläinlääkäriin ja onneksi pääsin lähtemään! Työvaatteet päällä sitten hyppäsin autoon, kun poikaystäväni tuli apaattisen Emmin kanssa hakemaan minua työpaikaltani. Ja kuinka paljon turvotus oli pahentunut! Silmät olivat turvonneet niin, että ne eivät olleet enää kokonaan auki, kuitenkin Emmi näki oikein hyvin, mutta silti olivat turvonneet. Ja kuono oli turvonnut joka suuntaan!

Mentiin sitten eläinlääkärin luo ja siinä hän tutki koiraa. Kerroin hänelle omat epäilykseni, että mistä oireet voisivat johtua. Hän kertoi myös, että koira on voinut hengittää jotakin, joka on aiheuttanut tälläisen reaktion, mutta tässä tapauksessa en usko sen johtuvan siitä, koska emme ole olleet missään kummoisemmassa paikassa Emmin kanssa. Eläinlääkäri sanoi myös, että tälläiset oireet voivat johtua myös, jos koiralla on ripulia. Emmillä oli eilen aamulla hieman ripulilla, mutta sen jälkeen on ollut ihan normaalia ulostetta! Eli en usko sen siitäkään johtuvan!

Eläinlääkäri kuunteli Emmin hengityksen ja hyvin se pystyi hengittämään ja sydänkin löi rauhallisesti. Hän mittasi myös Emmin ruumiinlämmön joka oli 39,5 eli ei kovin paljon normaalia korkeampi. Eläinlääkäri laittoi Emmille kortisonipiikin ja antoi meille lapun, jossa luki, mitä lääkkeitä voimme apteekista käydä ostamassa.

Eläinlääkäriltä lähdettyämme vein Emmin ja poikaystäväni takaisin minun luo ja lähdin itse töihin. Heti tekstailin poikaystäväni kanssa Emmin voinnista ja hän sanoi, että Emmi oli heti paljon pirteämpi. Se olisi vain halunnut leikkiä ja oli syönyt ruokansakin pois. :)

Pääsin kolmelta töistä ja tulin kotiin kaupan kautta. Kotona minua odotti jo lähes normaali Emmi! :) Hieman huomasin vielä ylähuulen reunoissa turvotusta, mutta ei sitä kyllä olisi kukaan sellainen huomannut, joka ei olisi osannut sellaista katsoa!

Emmi on käyttäytynyt koko loppupäivän normaalisti eikä turvotusta enää ole! Ollaan leikitty ihan extra paljon ja nyt Emmi nukkuu tässä samalla sohvalla, jossa itse kirjoittelen tätä tekstiä. Tältä erää loppu hyvin, kaikki hyvin. :)

Pientä punoitusta vielä, mutta turvotusta ei enää nimeksikään!

Silmissä ei ollut enää jälkeäkään oireista!

Ajattelin kuitenkin hakea niitä eläinlääkärin suosittelemia lääkkeitä ihan varmuuden vuoksi, jos Emmillä joskus sattuu tulemaan näitä turvotusoireita, niin on sitten antaa ensiapua oireisiin! Mutta toivotaan, että niitä lääkkeitä ei tarvitse käyttää!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

and Happy New Year!

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! :)


Me vietimme Emmin kanssa vuoden vaihteen ihan kaksistaan kotona kynttilän valossa lukien kirjaa Likaiset legendat - 30 vuotta Yötä. (hyvä kirja, kannattaa lukea ;)


Emmi ei onneksi pelännyt rakettien pauketta. Alkuillasta (kuudesta puoleenyöhön asti) rakettien pauke ei edes kuulunut sisälle asti. Kahdeksalta käytin Emmiä ulkona iltakävelyllä. Pauketta kuului koko ajan, mutta onneksi vain kaukaisesti. Emmi vain ihmetteli, että mitä tämä pauke on, mutta ei pelännyt. Innoissaan kiskoi minua perässään niinkuin aina lenkeillä. :D



Kun vuosi vaihtui, kävimme Emmin kanssa parvekkeelta katsomassa raketteja. Emmi käytti älliään, jotta näki partsilta joitan. ;) 


fiksu muksu!
Eli näillä suunnilla uusi vuosi meni oikein rauhallisesti. :)


Uudenvuodenpäivänä nukuttiin Emmin kanssa pitkään. Oikeastaan heräsin siihen, kun Emmi nuuskutteli mun naamaa ja sitte alkoi se tassuilla naamaan läpsiminen. Tehokas herätyskello mulla! :D


Muuten ollaankin vain laiskoteltu tänään, paitsi pidettiin tänään harjauspäivä. Siistin myös Emmiltä ensimmäistä kertaa korvat ja tassukarvat sekä takajalkojen öö takasäärikarvat? :D Kintereestä nilkkaan? Miten sen nyt ilmaisisi :D


Mun mielestä Emmi näyttää nyt ihan pojalta, kun sen korvakarvoja on saksittu :D 



"pikku poika.. eiku"

Taitaa olla ensimmäinen "rakennekuva" Emmistä. Voin kertoa ettei ollu helppoa ottaa näitä yksin!
Onhan noi korvat heti vähän siistimmät, tuossa edessä näyttää rehottavan vielä tuollaisia suikaleita, mutta olkoot! Toivottavasti ei nyt ole korvat ihan pilalla, kun vähän innostuin niitä trimmaamaan. :D Jalat onnistuin mielestäni hoitamaan oikein hyvin. :)


Emmi oli muuten tosi nätisti, kun leikin parturia. Luulin, että se puistelisi päätään, haistelisi saksia tai muuten vain rimpuilisi. Mutta piika yllätti minut täysin. Se istui nätisti paikallaan, haisteli korkeintaan minun hihaani. Sitten se kyllästyi istumaan ja laittoi makaamaan, laski pään syliini ja minä sain jatkaa parturileikkejäni. Oikein mallikelpoinen kakara. ;)


Ja niin, Emmi oppi Kong-pallon salat. :D Jouluaattona ja joulupäivänä se ei välittänyt pallosta mitään. Tapaninpäivänä laitoin palloon Emmin nähden namupaloja ja annoin pallon sille. Se yritti tunkea nokkaansa pienestä reiästä sisälle, joten päätin, että nyt opetan tuolle koiralle, miten tällä pallolla leikitään. Siinä sitten pienen hetken pyörittelin Emmille kongia ja pian sieltä tippui namuja. Emmi söi ne ja jatkoin pyörittelyä. Muutaman namun verran pyörittelin palloa ja sitten lopetin. Ilokseni Emmi alkoikin itse pyöritellä palloa. Aluksi se leikki vain tassuillaan sillä. Otti pallosta tassulla "kiinni" ja veti itseensä päin. Jonkun aikaa leikittiyään se alkoi käyttää kuonoaan pallon pukkaamiseen. Nyt Emmi on jo ihan vanha tekijä kong-pallolla leikkiessä. Se kyllä jaksaa pyöritellä palloa vaikka kuinka kauan, ekoina päivinä minun piti ottaa se siltä pois välillä, kun raukka pyöritteli tyhjää palloa. :D Nyt se kuitenkin tajuaa jo lopettaa, kun namuja ei enää tipu. ;)





On muuten kätevä vekotin tuo kong-pallo. Jos itsellä on muuta tekemistä ja koira roikkuu jaloissa ja haluaa leikkiä, niin antaa sille namuilla täytetyn kongin ja rauha on taattu! Ainakin hetkeksi. ;)