Käytiin tänään Emmin kanssa eläinlääkärissä ottamassa rokotukset!
Emmi käyttäytyi lääkärissä hienosti, kuten aina ennenkin.
Emmillä on vuotanut oikea silmä jo pidemmän aikaa, noin 3-4 viikkoa. Silmästä valuu kyynel silloin tällöin ja karvatkin ovat silmän alta jo vaihtaneet hieman väriäkin.
Pyysin eläinlääkäriä vilkaisemaan Emmin silmää josko siinä näkyisi ylimääräisiä ripsiä tai jotain, joka aiheuttaa vuotamisen.
Ripsiä ell ei nähnyt, mutta hänen mielestään oikea silmä olisi hieman syvemmällä silmäkuopassa kuin vasen silmä. Tällöin oikeaan silmään menisi enemmään ilmaa (tai miten tuon nyt voisi järkeävsti ilmaista, toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan), joka taas voisi aiheuttaa vuotamisen. Toinen syy voisi olla, että kyynelkanava on tukossa.
Eläinlääkärin kanssa ihmettelimme sitä, että vain toinen silmistä vuotaa. Ja sitä että vain toinen silmä on syvemmällä. Aliravitsemuksesta se ei ainakaan johdu, sillä silloin molempien silmien pitäisi painua syvemmälle silmäkuoppiin.
Silmä ei kuitenkaan ole tulehtunut eikä se ole ärtynyt, joten hengenhätää ei ole. ELL kehoitti meitä ottamaan klinikalle ajan, jos vuoto ei lopu 1-2 viikon sisällä. Tornion kaupungin eläinlääkärillä ei ole sellaisia tiloja eikä tarvittavia välineitä silmän kunnon tutkimiseen tai mahdolliseen hoitamiseen.
Jotenka jos silmä ei nyt yhtä äkkiä lähde paranemaan, niin eläinlääkärin neuvon mukaan soitetaan Keminmaan eläinlääkärille Onni Heiskaselle, joka kait voisi tutkia silmää enemmänkin?!
Mutta toivotaan parasta, että silmä lopettaisi vuodon !
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
My bad!
Tänään leikkasin vahingossa Emmin kynttä liian pitkälle eli ns. verikynteen!
Huomasin vahingon vasta sitten, kun kynsi purskautti veret harjauspyyhkeelle ja kädelleni. Sitä verta tuli aivan hirveästi! Ikinä en ole leikannut noin pitkälle verikynteen! Emmille en ole ikinä leikannut liikaa, Iinalle pari kertaa.
En tiiä huomasiko Emmi ollenkaan, että sattu leikatessa pieni vahinko, koska se ei päästänyt ääntäkään, kun vahinko sattui. Ei se edes kiskaissut tassuaan pois kädestäni.
Siinä sitten yritin tyrehdyttää veren vuotoa ja hetkeksi sainkin sen tyrehtymään. Kun olin saanut Emmin harjattua ja puunattua loppuun, se meni makkariin ja oli sitten saanut kynnen taas vuotamaan. Siinä sitten kirosin, kun juuri eilen vaihdetut puhtaat lakanat olivat aivan veressä ja koira sotkee koko ajan lattioita! :D
Tein sitten Emmille pienen patentin jalkaan ja tässä tulos :D
Etsin sukkalaatikostani yhden parittoman sukan, laitoin sukan päähän pumpulia ja tungin Emmin tassun sinne. Sukka pysyy Emmillä jalassa ponnarin avulla!
Kyllä hätä keinot keksii ;)

tiistai 4. syyskuuta 2012
Sweetie
Viikonloppuna kävimme yhden yön Järvelässä Emmin kanssa. Samalla reissulla juhlistimme veljeni ja veljenpoikani synttäreitä sukulaisten seurassa.
Emmi joutui sunnuntaina minun kuvausinnon kohteeksi ja omasta mielestäni kuvashetkemme onnistui hienosti ja tässä tulos!
mulla on paras koira ♥
Emmi joutui sunnuntaina minun kuvausinnon kohteeksi ja omasta mielestäni kuvashetkemme onnistui hienosti ja tässä tulos!
mulla on paras koira ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)