tiistai 7. helmikuuta 2012

Yllätyslenkkeilyä!

Emmillä on viimeiset kaksi päivää olleet kyllä touhua täynnä!

Eilen Taavi tuli Emmin luo kylään ja Iinakin tuli päiväksi hoitoon. Oli siinäkin, kun Taavi ja Emmi juoksi ympäri asuntoa ja Iina yritti pitää kuria yllä, varsinki Taaville, jota se ei ollut ennen nähnyt. Oli Emmi hieman väsynyt iltasella, kun oli koko päivän mellastanut!

Tänään minulla oli aamuvuoro ja työvuoron jälkeen kotia päästyäni piti tietenkin lähteä käyttämään koiraa ulkona. Ajattelin, että mentäisiin taas siihen läheiselle rannalle ottamaan kuvia ja leikkimään, kun oli niin hieno ilmakin: vain -22*C ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta!

Innostuin tästä ulkoilusta sitten niin, että lähdettiin Emmin kanssa jäälle kävelemään. Emmi sai juosta vapaana ja itse sain ottaa niitä kuvia.





Emmillä oli kyllä niin hauskaa, kun se sai juosta umpihangessa! Itse kävelin moottorikelkan jälkiä pitkin.

Oltiin jossain puolessa välissä Tornionjokea, kun tajusin, että voitaisiin kävellä sinne vastarannalle, joka on siis Kivirantaa, ja käydä moikkaamassa kaveriani Jonnaa ja hänen Armas-kissaa, jonka Emmi on ennenkin tavannut!

maailman söpöin ilme :D ♥

"mami, mun varpaita palelee!"



Niinpä talsittiin Jonnan luo pitkin umpisia hankia. Loppumatkasta piti itselläkin lähteä umpiseen. Oli niin paljon lunta, että Emmillä näkyi tyyliin vain pää, kun se tarpoi siellä hangessa!

pieni koira, mutta jättää suuret jäljet ♥


sehän näyttää jo sheltiltä :)


raukka meinasi hukkua lumeen!
Jonnan tykönä oltiinkin sitten aika monta tuntia, koska en enää jaksanut lähteä kävelemään takaisin ja väsymys alkoi painaa, koska olin kuitenkin herännyt aamulla jo kello 4.45. Pakkanenkin alkoi taas kiristyä lähemmäs -30*C enkä todellakaan halunnut lähteä ulos paleltumaan! Kyydin saaminen takaisin kotiin oli työn ja tuskan takana, mutta onnistuttiin. ;)

Oli muuten ihan hassua; Emmi pelkäsi Armasta! Viime kerralla siellä kylästellessämme asiat olivat täysin toisinpäin. Armas pelkäsi viimeksi Emmiä ja Emmillä niin kiinnosti tutustua kissaan ja leikkiä sen kanssa. Tänään roolit olivat vaihtuneet! Emmi ei uskaltanut edes kävellä kisun vierestä ja istui minun sylissä kuin pikkulapsi! Kissalla taas niin kiinnosti Emmi ja se hakeutui koko ajan Emmin lähettyville. Ihan hassua!

Mutta eipä mulla mitään muuta ihmeellistä kerrottavaa tällä kertaa ollut. Lähinnä halusin näitä kuvia julkaista. :)

oli siistin näköstä ku jäällä oli kaukana sulaa ja sitte se nostatti ööö höyryä/usvaa/jotaki?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti