sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Merry Xmas!

Ja vielä suomeksi; Hyvää Joulua!

Aatonaattoiltana, kun minulla loppui työt illalla kello 20, lähdimme isäni ja Emmin kanssa ajelemaan kohti Vaattojärveä. Se on pieni kylä Lapissa, Kolarin kunnassa. Emmistä on tullut ihana automatkustaja, kun se nukkuu koko matkan nykyään. Pentuna se vinkui ja kuolasi koko auton ja oksenteli.

Parin tunnin matkan jälkeen saavuimme Vaattojärveen, isäni äidin luo, minun mummolaan viettämään joulua! Mummolassa meitä odotettiin vielä hereillä, saunakin oli vielä lämmin. Mummolaan oli tullut myös serkkuni Eeva vanhempineen sekä heidän koiransa, cotton Tiitu. Tiitu ja Emmi eivät olleet ikinä ennen nähneet toisiaan ja mielenkiinnolla odotin ensitapaamista. Kun avasimme mummolan pirtin oven, syöksyi Emmi sisään ja Tiitu tuli vastaan! Ei Tiitu edes murissut Emmille, vaikka se hösysi minkä kerkesi. Emmi hieman juoksi Tiitua karkuun, kun Tiitun eleistä kuitenki huomasi, että se pitää kyllä kuria, jos on tarvis!


Ensikohtaamista
 Aatonaattoilta kului koirien touhuja seuraillessa ja jutellessa!



Aattoaamuna päivä aloitettiin tietysti puuron syönnillä. Sen jälkeen lähdimme isäni ja Emmin kanssa käymään Kolarissa toisessa mummolassani toivottamassa hyvää joulua. Takaisin tultuamme, leikimme Eevan ja koirien kanssa ulkona ennen kuin lähdimme käymään hautausmaalla. Otimme koiratkin haudoille mukaan, tosin ne odottivat autoissa, ja me sitten kävelimme Eevan ja koirien kanssa hautausmaalta takaisin mummolaan. Kävimme sillä samalla lenkillä toivottamassa hyviä jouluja kavereilleni.


pallohullu!

Emmin jouluaatto kului Tiitun kanssa leikkien. Tiitu ei kovin innoissaan jaksanut eikä halunnut Emmin kanssa leikkiä, mutta välillä sekin innostui painimaan ja vetoleikkeihin Emmin kanssa!



Illalla meilläkin kävi joulupukki! (siis totta kai!) Tiitu sitä pelkäsi vaikka kuinka. Emmikin hieman, mutta silti oli niin kovin utelias, että uskalsi haistella pukkia ja tonttua! Ja toki Emmi oli ollut kilttinä ja muutaman lahjankin sai. ;)


piti hieman auttaa tässä lahjojen avaamisessa

"nää on mun!"

Emmi sai siis joulupukilta lahjaksi Kong-pallon, jota se tosin ei osaa vielä käyttää! :D Ja loput lahjoista olikin luita. Kaikki lahjoja on jo maisteltu. ;)

Tänään, joulupäivänä, menimme Kolarin mummon luo syömään ja syönnin jälkeen lähdimme isin ja Emmin kanssa ajamaan takaisin kohti Torniota. Minulla on tapaninpäivänä töitä, joten joululomamme loppui lyhyeen! Emmi nukkui koko automatkan (kuten minäkin!) ja kotonakin Emmi on vain nukkunut!


kotona otetaan rennosti!


Otimme Eevan kanssa jouluaattona koirista kuvia joulukuusen edessä ja pakotin Emmin jopa istumaan tyhjään lahjakoriin. :D Tähän loppuun hieman niitä kuvia:





Emmi ja Tiitu



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti