keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Matkamies lauluja laulaa

Viikonloppu vietettiin siis Emmin ja Iinan kanssa Äkäslompolossa, kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin. Oltiin tosin perillä lompolossa vasta yöllä ennen kello 1, koska minulla oli ilta 9 asti töitä ja päästiin vasta sitten lähtemään Torniosta.

Lauantaina minä kävin aamulla heppatallilla ja koirat odottelivat sillä välin anoppilassa. Tallilta palatessani minua odotti kaksi energistä koiraa, joten mentiin koirien kanssa pihalle leikkimään. Iinakin innostui juoksemaan Emmin kanssa kilpaa, Emmi ei meinannut perässä pysyä!





karvakamut







Iina vauhdin huumassa!
 Eipä lauantaina oikein muuta koirien kanssa tehty, nautittiin lapin lomasta. Sunnuntaina sitten ajeltiin takaisin kohti Torniota. Vaikka ei kummosempia koirien kanssa tehtykään reissulla, niin uskoisin että niilläkin oli oikein mukava reissu. Iina aina rakastaa tulla lompoloon anoppia katsomaan ja Emmi nyt muuten vaan tykkää kaikesta erilaisesta ja on aina onnesta soikeana, kun se saa olla Iinan kanssa.

Nyt alkuviikkona ei olla tehty Emmin kanssa mitään, koska olen itse ollut iltavuoroissa töissä. Tänään mulla oli sitten aamuvuoro ja lähdettiin iltasella Emmin kanssa käymään tallilla. Emmistä tuli kyllä heti kerralla heppakoira. Se rakastaa olla tallilla, kun se saa juosta siellä irti ja tuijotella heposia sopivan välimatkan päästä! Mutta hyi, tänään Emmi tajusi ensimmäistä kertaa maistaa hevosen lantaa; ja kyllähän se näytti maistuvan! :D

Luultavasti perjantaina tai viikonloppuna viimeistään mennään uudestaan tallille, pitääpä ottaa kamera mukaan ja ottaa Emmin ilosta kuvia!

Mutta asiasta kolmanteen, olen ihan kokonaan unohtanut raportoida Emmin ruokavalion muutoksesta!

Kuukausi sitten kirjoitin tänne, että aion vaihtaa Emmin nappuloita. Aloitin vaihtamisen tosi varovasti ja Emmin vatsa menikin vähän sekaisin ja ulostetta tuli ihan tajuttoman paljon, kerralla tuli kunnon kasoja ja sitten kasoja tehtiin monta kertaa päivässä. Syötin Emmille viikon verran vain vähän uutta nappulaa vanhojen seassa ja vatsa tuntuikin hieman rauhoittuvan.

Sitten lisäsin taas hieman uutta nappulaa ja otin vanhaa pois. Vatsa meni taas vähän kuralle. Varmaan taas viikon verran syötin sellaista satsia Emmille, kunnes vaihdoin vanhat nappulat kokonaan pois ja aloin syöttämään pelkästää uusia nappuloita. Kyllähän se vatsa taas hieman reagoi ja ulostetta tuli paljon, mutta nyt Emmin vatsa on minusta jo normaali. :)

Tykkään itse näistä uusista nappuloista enemmän, mitä vanhoista, koska näissä on minusta parempi koostumus, nämä ovat kilohinnaltaan halvempia ja nämä maistuvat Emmillekin paljon paremmin kuin edelliset nappulat. :)

Otin Emmiltä myös yhden ruokailukerran pois tässä pari viikkoa sitten. Eli Emmi syö näinä päivinä vain kerran päivässä, yleensä aamupäivästä. Emmi liikkuu suhteellisen vähän siihen ruokamäärään, mitä se sai ennen eikä sille enää maistunutkaan toinen ateria päivässä vaan jätti yleensä kokonaan syömättä. Nyt kuitenkin ruoka maistuu hyvin. :)

Tälläistä meillä tällä kertaa. Josko sitä taas saisi viikonlopun jälkeen kirjoiteltua kuulumisia ja otettua uusia kuvia, kun on aikaakin. Minulla on nimittäin perjantaina vapaapäivä, lauantaina aamuvuoro ja sunnuntaina taas vapaata. :) Mutta katsellaan. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti